Hei, olen Irina ja täytän alle viikon päästä 20 vuotta. Ikä kuulostaa kovin aikuiselta ja sen myötä minuun onkin jo muutaman vuoden ajan liitetty erinäisiä aikuisliitteitä: junassa, museoissa ja muuallakin tulee ostaa aikuislippu ja tulevana kesänä olen Prometheusleirillä aikuisohjaaja. Tämä tuntuu arvatenkin oudolta, koska ei tunnu eikä myöskään näytä siltä (“Kuinka vanha sä oot, 15?”). Sählään, sotken ja sekoilen ja pohdin kuinka paljon tästä voidaan laittaa inhimillisyyden tai persoonan piikkiin. Onko edes olemassa yleispäteviä aikuisen ihmisen ominaisuuksia? Muun muassa sitä ajattelin pohtia tässä blogissa.
Siitä huolimatta, että aikuisuuden määritelmiä on varmasti yhtä monta kuin aikuisiakin ja on hölmöä kutsua itseään huonoksi aikuiseksi, uskon että aiheessa riittää käsiteltävää. Jo tämän blogin nimeä Protun tiimikoulutuksessa miettiessä (loistoehdotuksia seuraa myöhemmin) syntyi sen verran keskustelua, että pohjaaineistoa merkinnöille varmasti riittää. Taustalla tulee siis olemaan paitsi omia ajatuksia ja kokemuksia, myös aikuisuudesta muiden kanssa käytyjä keskusteluja ja ehkä jopa kyselyitä, jos niitä innostun teettämään. Erityisesti houkuttaisi kysellä eri taustoista jopa eri maista tulevien ihmisten käsityksiä aikuisuudesta. Toivon myös, että keskustelua syntyy lisää tekstien seurauksenakin!
Paljon aineistoa löytyy kuitenkin allekirjoittaneen omasta elämästä. Kuten aiemmin mainitsin, en ainakaan näytä lainkaan aikuiselta. Voin myöntää, että olen melko hiljattain täysin uskottavasti matkustanut 16vuotiaille ja sitä nuoremmille tarkoitetulla lastenlipulla julkisessa liikenteessä. Tämän kanssa en varmasti ole yksin, sillä lukemattomien ihmisten ikää on äärimmäisen vaikea arvioida ulkomuodon perusteella. Voisi siis luulla, että ulkonäön voisi hylätä aikuisuuden käsitettä määritellessä, mutta ainakin omasta mielestäni on hankalaa tuntea itsensä aikuiseksi, kun muiden oletus iästä on aina huomattavasti matalampi. Esimerkiksi pukeutuminen ja meikkaaminen tai meikkaamattomuus voi olla avainasemassa aikuisen ulkokuoren rakentamisessa. Tosin masentavan usein näihinkin liittyvä aikuiselta vaikuttamisen yritys (ainakin blogin kirjoittajalla) epäonnistuu.
Käytös ja teot ovat toinen iso asia aikuisuudesta puhuttaessa. Olen huomannut, että helposti innostuvana ja tunteet lähes poikkeuksetta avoimesti näyttävänä luonteena on vaikea vaikuttaa ikäiseltään. Tämä voi tietenkin olla yhteisvaikutusta turhan paljon pikkulasta muistuttavan ulkomuodon kanssa, mutta monet “huono aikuinen”hetket iskevät silloin, kun ei osaa olla rauhallinen tai hallittu. Alinomainen asioiden heikko hoitaminen on omiaan lisäämään tätä tunnetta, sillä aikuisuuteen tulee useimmiten liitettyä vastuullisuus, itsenäisyys ja ainakin jonkinlainen järjestelmällisyys. Tämän merkinnän kirjoittamisen aikana olen esimerkiksi panikoinut, mihin olen laittanut junalipun laitettuani sen juuri taskuuni, ollut jättää ja jättänyt asioita jälkeeni jatkuvalla syötöllä sekä keskittynyt hetkittäin hyvin huonosti edessä olevaan tehtävään. Tämän tekstinkin palautan päivän myöhässä. Vakavan (ja uteliaan) pohdinnan lisäksi tämä blogi tulee siis olemaan toistuville kömmähdyksille nauramista ja vertaistukea hajamielisille, kömpelöille ja sähläysalttiille ihmisille.
Loppukevennykseksi vielä joitain ilmaan heitettyjä nimiehdotuksia blogille (osa tahallisen siirappisia), kiitos näistä etenkin leiritiimilleni:
“Aikuis?”, “Ai kuin en”, “Matkalla aikuisuuteen”, “Aikuinen nainen”, “Ihan kökkö aikuinen”, “Irinaikuinen”, “Paska aikuinen” ja “Melkein aikuinen”.
Jaaaa ihan loppuun vielä joka merkinnässä jatkuvan “joko Irina on aikuinen”kuvasarjan aloitus. Näen paljon naamoja elottomissa esineissä, ja jos joskus en laita sellaista blogimerkinnän loppuun, voi sen tulkita huolestuttavana merkkinä. Tässä vedenkeitin yhdestä Protun koulutuksesta:
