Ihanaa, että maailmasta ei innovaatio lopu!

Näin tuumasin kaverini kertoessa eräästä katsomastaan dokumentista, joka pääpiirteissään keskittyi eräänlaisen huikean avaruusaluksen suunnittelun ja toteutuksen ympärille. Sen perusteella, mitä ymmärsin kaverini näkemästä, joukko ihmiskunnan toivoja, intellektuelleja ja kauniita yksilöitä, pääsevät tuon sukkulan kyytiin ja singahtavat avaruuteen elelemään, kun elämä maapallolla käy liian tukalaksi. Siinäpä vasta varsin rationaalinen ja ylväs visio! Siinä vaiheessa, kun vastaavanlainen megalomaaninen superälykäs avaruusalus olisi tätä arkipäivää, olisi odotettavaa, että maapallokin olisi enää vain haperoinen nenäliina vailla enää mitään tarjottavaa mihinkään.

Mikäs olisikaan siis sitä avaruusalusta parempi ratkaisu tähän dokumentin esittämään skenaarioon?

Vai olisikohan sen alkuperäisen kriisin ehkäiseminen sitten kuitenkaan mitään? Kerta innovaatiota ja resursseja riittää galaktisen pakoaluksenkin kehittelyyn, saman energian voisi upottaa täydellä volyymillä kestävään kehityksen suuntaan, joka takaisi, ettei maapallolta tarvitsisi tulevien sukupolvien paetakaan. Mikä idea on maalata kuvaa, jossa maailma palaa, kun tässä hetkessä valinnoillaan ja innovaatiolla voisi hyvin saada parempaa aikaan? Jos avaruusalukset ovat mahdollisia, ei maapallon pitäminen hyvänä voi olla mahdottomuus.

“Joo toi on nii itsestäänselvää, kyl tän ny kaikki tietää”, ja siltikin jostain mättää. Puhetta eettisestä kulutuksesta ja luomusta on enemmissä määrin ympärillämme ja tieto kulkee näyttöpäätteitä pitkin paikasta toiseen tehokkaammin kuin koskaan, ja siltikin yhä on sitä muovia merissä, luonnon moninaisuus katoaa samaa tahtia kuin sademetsien massahakkuut etenevät, haitallisten kemiallisten yhdisteiden määrä ilmakehässä ylitetään vuosittain, ja ihmiset yksityisautoilevat napit korvilla henkkamaukalle.

Ihmisestä itsestäänhän se muutos lähtee, valta se on teoista kiinni. Jos ei itse muuta kulutustapojaan ja lähestymistapaa omiin valintoihin, ei voi odottaa maailmankaan muuttuvaan itsestään. Usein ongelma ei olekaan omassa kriittisessä ajattelutavassa tai ongelman tiedostamisesta, vaan lähinnä niiden käytännön ratkaisujen ja vaihtoehtojen puutteessa. Vanhoihin tuttuihin ja massan suosimiin ratkaisuihin on (lähes) vaivatonta heittäytyä ja kulkea aallokon mukana, minkä vuoksi tämä blogi tulikin nyt kuvioihin! Tämä blogi nimittäin toimii ekologisesti kestävän elämäntavan puolestapuhujana ja on kuin vaihtoehtoinen treeniblogi – arkisillakin valinnoilla pääsee elämänsä supersankariksi, mutta lihasmassan ja bikinipepun sijasta ekologisuus on nyt ansaitusti parrasvaloissa.

‘Ekologisuus’ ymmärretään kontekstista ja puhujasta ja vastaanottajasta riippuen niin monella eri tavalla, mikä tekeekin tästä niin hauskaa – aiheet eivät tässä blogissa tule loppumaan! Kulutuksen minimointi, luomuporkkanat muovipusseissa, vessapaperi, EU-direktiivit, raakaruoka tai lentovero, you name it, täältä tulee syvällä allekirjoittaneen intohimolla! Pyrin välttämään subjektiivista otetta (aka. elämäkertaa) niin paljon kuin tämän aihepiirin parissa vain on mahdollista ja pohjata faktoihin, myös ajankohtaisiin ilmiöihin. Tietenkin omista kokemuksista kirjoittelijana saan hyvän pohjan ja uskottavuuden teksteille aika-ajoin, onhan tässä tullut jo treenattua ekologisuutta viimeiset 8 vuotta. ;)

Täytyypä vielä mainita kuitenkin, että tämä edellä mainittu dokumentti oli varsinainen ö-luokan teos – juurikin sellainen, joka nostetaan esille keskustelussa vastapuolen hehkutettua universaalia dokumenttien mahtavuutta vähän liian pitkään. (Mutta tosi se on, dokumenteista riittää aina kummasti puheenaiheita. Ah.)

Ja mitä tulee siihen avaruusalukseen ja menolippuun – mieluummin kärventyisin sitten maapallolla kuin siellä aluksella seurassa ihmisten, jotka koskaan vähää välittivät omista valinnoistaan maapallolla.