#Kutsumua-kampanjalta tuskin on voinut välttyä enää kukaan. Jos kampanjan nimi kuitenkin herättää vielä jossakin kysymyksen, että mikä ihme tämä nyt on niin lyhyesti selitettynä kyseessä on kampanja jonka avulla ihmisiä yritetään kannustaa vastustamaan kiusaamista. SLL:n aluille pistämään kampanjaan on yksinkertaiset osallistumisohjeet: ota paperi ja kirjoita siihen kaksi sanaa. Ensimmäinen sanoista edustaa sitä, mitä muut ovat sanoneet tai halunneet sinun olevan, vaikka et itse olisi tahtonut olla. Kirjoitettuasi tämän negatiivisen sanan, yliviivaa se, nyt sitä käyttävät vain hölmöt. Tämän jälkeen kirjoita sellainen sana, joka oikeasti pitää paikkansa, sellainen sana joka todellisuudessa kuvaa sinua.

Kun kuulin asiasta ensimmäisen kerran, luin kampanjan nimen ensin väärin. Kutsumua muuttui jollakin keinolla päässäni sanaksi katsomua. Mutta toisaalta, olisiko se ollut niin kovin suuri moka, jos olisinkin laittanut oman kuvani hashtagiksi katsomua?

#Kutsumua on nostanut pinnalle monia sanoja ja niiden myötä tarinoita, joiden jo pelkkä lukeminen sattuu. Olen itse aina tuntenut olevani onnekas, koska minua ei ole koskaan varsinaisesti kiusattu, mutta silti miettiessäni mitä voisin kirjoittaa omaan paperiini tuntui vaihtoehtoja riittävän turhankin runsaasti. ”Läski”, ”marsu”, ”ysikasi”.. Kaikkien sanojen sanoja on saanut jollakin tavalla satutettua ja silti tiedän, että minua edes harvemmin on yritetty satuttaa. Tai jos on yritetty, harvemmin olen osannut ottaa sanoja vakavasti. Sen sijaan ympärilläni on valtavasti ihmisiä, joita on satutettu paljon pahemmin, useammin ja sairaammilla tavoilla. Vielä pahemmalta tuntuvat ne tapaukset, joissa kiusaaja on katsonut, ettei ihminen ole edes sanojen arvoinen. Kiusaajat ovat kääntäneet kiusatuille kokonaan selkänsä, eikä toista ole suostuttu katsomaan edes silmiin, on vain kävelty ohi vaikka on ollut selvästi huomattavissa, että toinen tarvitsisi apua.

Prometheus-järjestö ja jokavuotuiset leirit tuovat yhteen paljon erilaista porukkaa ja yleisesti protusta tulee sellainen kuva, että siellä kaikki suvaitaan, ketään ei katsota vinoon ja jokainen saa olla sellainen kuin haluaa. Miksi ja miten on silti mahdollista kuulla kiusaamistapauksista jopa tällaisen järjestön sisällä? Kaikista pahimmalta tuntuu kuulla pahaa sellaista, missä kuvitteli kaiken olleen hyvin. Että ihan oikeasti joku voi tulla syrjityksi omalla leirilläänkin.

Lyönnit, potkut, haukut, vihjaukset, kaikki se satuttaa ja kaikki tietää että se on väärin, miksei se sitten kuitenkaan lopu missään?

Katso mua, katso itseäsi, katso kaikkia ihmisiä, joita voit katsoa. Onko meistä joku muka jollakin tapaa toista parempi? Kaikki meistä ansaitsee tulla katsotuiksi, tulla huomioiduiksi ja tulla kohdelluiksi niin kuin ihmistä kuuluu kohdella.