Hei.

Ja hyvää mennyttä halloweenia ja/tai pyhäinpäivää! Näin pitkälle se uusi päivitys sitten meni. Ei mikään ihme, kun olen vain niin lahjakas hukkumaan otsikossa ja alla olevassa kuvassa mainittuun väliin.

Iän karttuessa vastuu ja pakollisten asioiden määrä kasvaa. Siis niiden asioiden, joita harvemmin huvittaisi tehdä, mutta jotka vain nyt sattuvat kuulumaan aikuiselle ihmiselle. Vastuu taas tekee todelliseksi sen, että näistä asioista pitäisi selvitä yksin. Ja mielellään niistä suuremmin valittamatta. Hehheh, hyvä vitsi. Kai on illuusio, että kaikki aikuiset pystyvät siirtymään tiedostamisesta sulavasti ja vikkelästi asian tekemiseen?

Itse en todistetusti pysty siihen lähes koskaan – siis jos kyse on jostain vähänkään vaivalloisesta. Aiemman postauksen jälkeen tiedostamisen ja tekemisen välinen kuilu – tai pikemminkin suo – on imaissut sisäänsä niin opintojen kuin kaiken muunkin tehtävälistan asioiden kohdalla. On se vaan ihmeellistä, että vaikka tietää että pitäisi lukea tai kirjoittaa jotain kurssitehtävää varteen ja tiedostaa lähestyvän deadlinen täysin selkeästi, käteen tarttuu silti kitara tai jalat vievät kirjaston sijaan kaverille. Ironisinta on, kuinka monesti muita ihmisiä näkiessä vielä puhuu kaikista niistä vastuista, jota siinä kohtaa välttämässä. Etenkin, jos samassa pöydässä sattuu istumaan kohtalotovereita.

Hieman lohdullista on se, että en tunnu olevan ainoa, jolla asiat jäävät kerta toisensa viime tinkaan tai sen yli. Yliopistolla tuntuu olevan peräti muotia hoitaa esseitä ja muita hommia joko palautuspäivän yönä tai sen jälkeen. Eli hei jee, lykkääminen onkin ihan yleistä! Mutta hetkonen, miksi näin? Melkein kaikki, jotka jakavat kanssani tämän asioiden lykkäämisen harrastuksen, sanovat että ovat joka kerta asioiden hoitamisen myöhästyessä vannoneet hoitavansa ensi kerralla asian paremmin. En itsekään ole poikkeus, viime perjantaina viimeisenä palautuspäivänä huonon ja epämääräisen tekstin palauttaneena omaan vakaat aikomukset siitä, kuinka seuraavalla kurssilla ryhdyn toimeen jo aiemmin. Ja viimeksi tässä blogissakin maalailin kuvaa viikottaisista postauksista. Toisin kävi.

Olenko osa surkeaa sukupolvea, joka ei vaan osaa ryhtyä tuumasta toimeen? Olenko vain kasvanut pumpulissa ja kerännyt sitten ympärilleni saman taustan omaavia ihmisiä? Yhdeksi aikuisen kriteeriksi voisi heittää sen, että hoitaa itselleen uskotut vastuut ja välttämättömyydet edes jokseenkin kiitettävästi. Se ei vaan tunnu olevan täyttymässä vielä vähään aikaan ainakaan itseni kohdalla. “Pitäisi ryhdistäytyä”, ajattelen harva se hetki, mutta mitään ei tapahdu. Haahuilu ja sähläys jatkuu. Yksi tuore tapaus on alla sarjakuvan muotoon kuvitettuna: tarina siitä, miten hienosti hoidin pyykkihommat omassa talossani. Tällä kertaa värittömänä mutta käsin tussattuna.

Eli joo, eipä ole tullut selvitettyä tuotakaan asiaa.  Naapurin ovikellon soittaminen on aika kuumottava ajatus, saati sitten jonnekin asiasta soittaminen. Ja kun kerran on mahdollisuus matkata toiselle puolelle kaupunkia siskon luo pyykkiä pesemään, lykkääntyy tämäkin homma hamaan tulevaisuuteen. Järkevä aikuinen ei varmaan jättäisi asiaa sikseen, kun rahaakin kerran meni hukkaan. Allekirjoittanut ei vielä(kään) ole päässyt sille tasolle.

Eikä tässä vielä kaikki! Vastuiden välttelyn ja siirtelyn lisäksi hukkasin pitkästä aikaa avaimet, huraa! Olin siskollani juurikin tuota pyykkikasaa pesemässä, ja kun aika oli palata kotiin, eivät kotiavaimeni olleetkaan totutussa taskussa. Epäilin niiden tippuneen taskusta edellisiltana, kun iltakävelyllä kun minä (20 vuotta) ja siskoni (23 vuotta) innostuimme keinumaan. Avaimet eivät tosin olleet keinujen luona, kun kävin katsomassa. Kuumotus oli suuri. Lopulta ne kuitenkin odottivat asuntoni avainnaulassa. Kiireessä lähtiessäni oli vain kasuaalisti lukinnut itseni ulos ja huomannut asian vasta lähes vuorokausi myöhemmin. Jea. No, onneksi olin vierailemassa juuri siskollani, jolla on vara-avaimeni ja pääsin siis sisään ilman huoltomiehen palveluita. Eli sinänsä no harm done, mutta surkuhupaisat huono aikuinen -pisteet sen kun kasvavat.

Siinä tämän kerran vuodatukset. Ei kellään sattuisi olemaan vinkkejä aikaansaannin lisäämiseksi? Miten pakotatte itsenne hommiin?

Ensi kertaan,

Irina