Palasin viikko sitten sunnuntai-iltana hieman yli kello 23 kotiini Protu-leiriltä. Sen jälkeen elin vielä muutaman päivän pienessä Vahermakuplassamme. Maanantaina rakensin oman patjahuoneen olohuoneen lattialle ja siitä katselin telkkaria uusi protu t-paita päälläni. Samalla vilkuilin vähän väliä leirimme yhteistä WhatsApp-ryhmää. Tällä Kuplassa oli hyvä olla, mutta nyt on aika palata arkeen.
Tämä oli toinen kerta, kun ohjasin leiriä. En voi sanoa, että matka tälle leirille oli helppo. Päinvastoin. Fiilikset ovat koko kesän ajan kulkeneet suurta vuoristorataa ympäri. Ensimmäisenä ohjaaja vuotena en osannut pelätä mitään. Oli helppo vain kulkea mukana. Nyt toisena vuotena oli enemmän toiveita, odotuksia ja jopa niitä pelkoja. Onneksi jo ensimmäinen leiri-ilta sai unohtamaan kaikki murheet. Olin paikassa, jossa minun oli hyvä olla.
Voisin kirjoittaa jokaisesta päivästä pitkät tarinat, mutta keskityn kertomaan omia kohokohtiani. Yritän välttää kirjoittamasta paljon samoja asioita, joita leiriläiset jakoivat aiemmin kronikoissaan.
Leirimme alko sunnuntai-iltapäivänä. Aluksi kokosimme leiriläisten kanssa ylös toiveita ja odotuksia leiristämme. Myöhemmin kirjasimme ylös yhteiset säännöt, joiden avulla pääsisimme toiveisiimme. Ainoa toive, joka jäi täyttymättä oli pitkät yöunet, mutta uskallan sanoa, että se ei haitannut meistä ketään.
Maanantaina aiheenamme oli erilaisuus ja yhdenvertaisuus, joka on suosikkini päiväteemoista. Yksi leiriläisten lemppari ohjelmista oli ehdottomasti pakolaissimulaatio, joka oli minunkin mielestäni hyvin tehty ohjelma. Maanantain aikana saimme myös salaiset kirjeystävät, joille kirjoittaisimme jokaisena päivänä koko viikon ajan.
Yritimme myös startata perinteisen Halimurhaaja-leikin, jossa jokaisella oli oma murhattava kohde. Murha tapahtui halaamalla häntä silloin, kun kukaan muu ei näe. Leikki käynnistyi kunnolla vasta tiistaina, mutta tässä välissä haluan mainita, että itse onnistuin toimimaan kunnon massamurhaajana ja murhasin 7 pelitoveriani ennen kuin minut julmasti murhattiin keittiössä.
Tiistaisesta hyvinvointi, riippuvuus ja ympäristö -teemasta minulle jäi päällimmäisenä mieleen ohjelma, jossa esitin nettiriippuvaista. Loppujen lopuksi päädyimme ratkaisuun, että esimme minulle terapeutin, jonka kanssa voin jutella internetin välityksellä. :D
Illalla kirjoittelimme pahvisiin tähtiin positiivisia asioita itsestämme. Mielestäni jokaisen pitäisi kirjoittaa tasaisin väliajoin ylös asioita, joista itsessään pitää. Me kaikki olemme loistavia tähtiä!
Keskiviikkona yksi tiimiläisemme oli leirin diktaattori. Minun oli hyvä olla hänen hovissaan. Diktatuurin aikana opin itsekin paljon uutta yhteiskunnallisista asioista. Omista vedoistani suosikkini oli puolueiden tekeminen. Leiriläiset keksivät mielikuvituspuolueet ja ne esiteltiin vaalipaneelin voimin. Lopuksi leiriläiset saivat päättää vaihtavatko he kantaa. Keskuudestamme löytyi loikkari ja voiton vei vesiasioita hoitava H2O-puolue.
Torstaina pääsimme tarkastelemaan tarkemmin omia ihmissuhteitamme. Vaikka keskustelut mm. ulkonäköpaineista olivat kivoja niin päivän kohokohta oli kuitenkin puolituntinen jonka aikana fiilistelin leiripaikan kauneutta laiturilla istuskellen. Ei suomalaiseen järvimaisemaan vaan väsy! Pienen breikin jälkeen jaksoi taas vetää ohjelmiakin uudella innolla.
Perjantaina elimme päivämme aamusta iltaan. Tutustuimme erilaisiin maailmankuviin- ja katsomuksiin. Uskonnoista (niin oikeista, kuin itse keksityistäkin) oli mielenkiintoista jutella, mutta siisteintä oli kuitenkin soutaa tiimin kanssa järvelle ja antaa leiriläisten päättää kuka meistä selviää uppoavasta veneestä hengissä. Emme kuitenkaan olleet omia itsejämme, vaan meillä oli erilaiset roolin. Itse olin koira, joka tipahti veteen ensimmäisenä. Veneessä oli mm. traumatisoitunut pikkulapsi ja syöpälääkettä kehittelevä lääkäri. En edes muista, koska olisin viimeksi uinut vaatteet päällä.
Perjantaina sain kuulla myös hurjan kasan ihania asioita itsestäni. Kyllä oli tippa linssissä ja sisällä velloi huima tunnemyrky.
Lauantaina keskityimme tulevaisuuteen. Oli hauska kuulla mikä oli leiriläisten unelma elämäntilanne 15-vuoden päästä – eli suurinpiirtein nyt minun iässäni. Pääasiassa päivä koostui kuitenkin kirjoittamisesta, kun kirjoitimme kehukirjeitä toisillemme. Saimme myös arvailla omat salaiset kirjeystävämme ja salaisuutemme oli säilynyt todella hyvin ja vain muutama meistä oli jäänyt kiinni. Illalla saimme kehukirjeet itsellemme, eikä sen jälkeen kukaan säästynyt halauksilta. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että yöunet ovat minulle tärkeät. Tämä yö kuitenkin meni valvoessa. Makoilimme patjahuoneessa ja silittelimme toinen toisiamme. Aamuyöllä kävin vielä soutelemassa parin leiriläisen kanssa sumuisalla Vahermajärvellä.
Puoli seitsemän aikaan kömmin sänkyyn pariksi tunniksi ja sen jälkeen laitoimme leiripaikan kuntoon vanhempia varten.
Loppujuhlassa söimme lounaan, kuuntelimme puheita, lauloimme ja nauroimme. Olimme tiimin voimin taiteilleet leiriläisille loppujuhlaan pahvikruunut, jotka asetimme heidän pähänsä samalla kun jaoimme leiritodistukset.
Nyt leirin jälkeen on ihana muistella viikkoamme Vahermajärven rannalla. En tule koskaan unohtamaan sitä. Yllämainittujen juttujen lisäksi mielessä on jokailtaiset saunahetket ja järvessä uinnit, loistava ruoka ja ne kaikki lämpimät halaukset, joita viikon aikana vaihdettiin.
Kiitos tiimi: Aino, Iina, Kitri, Marika, Olli ja Juulia. Jokainen teistä oli tärkeä ominaisuus tässä tiimissä ;)
Kiitos kokit: Karkki ja Riikka. Ruoka oli herkullista.
Sekä se kaikista suurin kiitos teille leiriläisille: Oona, Veeti, Sointu, Ella, Titta, Amanda, Luke, Manu, Varpu, Tatu, Irene, Iiris, Valo, Ville, Oili ja Margaret. Olette upeita ja opetitte mulle paljon kaikkea. Seurassanne sain tuntea itseni tärkeäksi. Halataan kun tavataan!
Rakkaudella, Noora
