Tuuli on toinen nimeni. Kerron sen sinulle nyt, auringon paistaessa. Sellainen ei yleensä
kuulu tapoihini, sillä aikojen alussa salaisuudet määrättiin kerrottaviksi pilkkopimeissä
huoneissa, joiden seinät on vuorattu äänieristein ja ikkunat laudattu kiinni paksuilla
puulevyillä.
Salaisuudet ovat nimittäin kuin pahanhajuinen ja makuinen musta kahvi, johon on upotettu
käärmeenpoikasia ja liskonmunia, ja jonka sekaan ei ole tiputettu yhtäkään kermatilkkaa tai
sokeripalaa keventämään kokonaisuutta.
Salaisuuksien kertominen kauniina kesäpäivänä tai kiireettömänä ruhkaaamuna ei ole
soveliasta. Eikä sinä upeana hetkenä, kun aurinko on nousemaisillaan. Ei varsinkaan silloin.
Valoisia salaisuuksia ei näet ole. En saa päähäni pitkänkään pohdinnan jälkeen yhtään
salaisuutta, jonka voisin kertoa äidilleni valon aikana. On aina mahdollista, että joku minua
tarkkailevista on kuulomatkan etäisyydellä.
Tarkkailijat tietävät minusta kaiken. He pitävät kirjaa jokaisen askeleeni pituudesta, jopa
kalorimäärästä, jonka sillä askeleella poltin. Usein he seuraavat minua kaupassakin ja
yrittävät lähestyä tarjoamalla apua. Vähintään yhtä usein he tiputtelevat pizzerioiden ja
tavaratalojen mainoslehtisiä postiluukustani, jotta saisivat minut lähtemään asunnostani
turhaan, mutta siihen lankaan en mene. Niin helppo saalis en suostu olemaan.
Öisin luonani vierailee mies, joka tietää Tarkkailijoiden suunnitelmista kaiken. Hän antaa
minulle tarkat kaupassakäyntiajat ja paljon tietoa Tarkkailijoiden aikeista. Yleensä hän
soittaa ovikelloa tai koputtaa, mutta toisinaan hänellä on kiireellistä asiaa, joka ei millään voi
odottaa ovenavaukseen tai yöhön. Silloin hän menee suoraan huoneeseeni, koska tietää
sen olevan tarpeeksi pimeä ja äänieristetty. Varmuuden vuoksi ja miehen pyynnöstä olen
asetellut seinille äänieristelevyjä, jotta yhteiset ajatuksemme eivät vuotaisi seinien läpi. Jos
ne kantautuisivat ulkopuolisten, jopa Tarkkailijoiden, korviin, saattaisi ihmiskunnan tuho olla
väistämätön.
Tietovuodot minimoimme siis nimenomaan ajattelemalla, ajatustenvaihdolla, ei puhumalla.
Mies ei koskaan päästä ääntäkään kommunikoidessamme. Edes hänen raskaanoloiset
kenkänsä eivät tömähdä vasten kokolattiamattoa. Sen takia en aina huomaa hänen lähtöään
silmänräpäyksessä hän saattaa olla jo poissa, kuulen vain oven käyvän.
Nyt sinä ja mies olette ainoat toisesta nimestäni tietävät. Se on tarkoin varjeltu salaisuus,
jota ei sovi ajatella edes ohimennen. Tarkkailijoilla kun on herkät vaistot.