Pidin seuraavan puheen Prometheus-leirin tuki ry:n 25-vuotisjuhlassa Helsingin Taidehallissa lauantaina 21.11.2015. Lausuttuna puhe oli jonkin verran alla olevaa kirjallista versiotaan vapaamuotoisempi.

Kun olin vetämässä neljättä Prometheus-leiriäni vuonna 2001, minulle tapahtui jotain. Oli torstai-ilta, ja olimme kaikki juuri tulevaisuuspäivän päätteeksi heittäneet pieniä kiviä järveen. Nämä kivet symboloivat omia pelkojamme tulevaisuutemme suhteen.

Tuolloin eräs leiriläisistämme jäi yksin istumaan nuotiopaikan viereen. Näin hänestä, että häntä ahdisti kovasti ja hän kaipasi tukea. Mutta en tiennyt, mitä tehdä – en ollut mitenkään hyvä ottamaan ihmisiin kontaktia eikä minulla ollut mitään kokemusta tällaisesta itkevän nuoren lohduttamisesta. Mutta tajusin, että jotain minun oli ohjaajana vain pakko tehdä. Niinpä kävelin hänen luokseen, istuin hänen viereensä ja halasin. Ja hän halasi takaisin, pitkään. Sain myöhemmin häneltä kehulapussaan kiitokset siitä, mitä tein, se oli kuulemma hänelle siinä tilanteessa todella tärkeää ja auttoi.

Tuo tapaus on jäänyt mieleeni. Tiesin ohjaajaksi lähtiessäni kyllä osaavani suunnitella leiriä, huolehtia käytännön asioista, organisoida työtä… mutta TÄMÄ oli ihan uutta. Vielä monta vuotta tapauksen jälkeen olen jäänyt miettimään: minäkö oikeasti pystyin auttamaan häntä? Minäkö pystyin tuomaan ahdistuneelle ihmiselle paremman ja turvallisemman olon?

Se tuntui huimalta ja käsittämättömältä.

Nyt tänä kesänä kävi taas jotain vähän vastaavaa. Päädyin juttelemaan erään leiriläiseni kanssa useita kertoja myöhäänkin illalla, ja onnistuin olemaan hänelle tukena häntä askarruttavissa isoissa asioissa. Sen lisäksi hän puolestaan valisti ja opetti minua asioissa, jotka luulin jo osaavani.

Sekin tuntui huimalta ja käsittämättömältä.

Uskon, että suurella osalla teistä, jotka olette toimineet protuleirillä apuohjaajana tai ohjaajana, on vastaavanlaisia kokemuksia leireiltänne. Vetäessänne leiriä muille, olette oppineet myös tuntemaan itseänne paremmin ja löytäneet itsestänne ihan uusia taitoja – niin sosiaalisia kuin muitakin. Ja olette varmaan minun laillani myös yllättyneet siitä.

Jotkut aikuiset ovat sanoneet, että ei siellä protuleirillä voi puhua omista asioistaan vaan siellä ollaan enemmän vieraina. Minä en ole koskaan kokenut tuon pitävän paikkaansa. Me olemme leirillä yhdessä, me opimme leirillä yhdessä. Protuleirien metodeilla leiriviikon aikana me aikuistamme toinen toistamme aina vain lisää.

Olen nyt vetänyt kymmenen protuleiriä. Ja joka ikinen kerta palaan fiksumpana ja uutta oppineena takaisin kotiin.

Olemme monet huomanneet, miten ainutlaatuisen mahdollisuuden henkilökohtaiseen kehitykseen ja kasvuun Protussa tiimiläisenä tai aktiivina toimiminen tarjoaa ihmisille ihan vain antamalla heille tilaisuuksia ja luottamusta.

Tämä oli yksi totuus ja tiivistelmä siitä, mitä protuleirit antavat. Olen kuullut myös toisenlaisen, hiukan tiiviimmän: Protuleirejä järjestäessämme ja vetäessämme, me teemme töitä sen hyväksi, että meidän leiriläisemme saisivat onnellisemman elämän ja paremman maailman.

Uskon, että myös tämä kuvaus, tuntuu monista teistä osuvalta – ja henkilökohtaisestikin tutulta.

25 vuotta on jo todella pitkä aika. Ytimemme on pysynyt ennallaan, mutta olemme onnistuneet viilaamaan ja kehittämään leirejämme ja Protua järjestönä näinä vuosina merkittävästi. Haluan kiittää näistä vuosista teitä tuhansia jäseniä, jotka olette vuosien varrella rakentaneet tämän kaiken. Etenkin haluan kiittää Eikkaa, Masia ja Annaa – edeltäjiäni tässä Protun puheenjohtajuudessa ja niitä, jotka ovat olleet minulle tärkeitä esikuvia omassa tehtävässäni.

Meidän ensimmäinen puheenjohtajamme oli Eikka eli Eino Huotari, ja hänen johdollaan rakennettiin meidän leiritoimintamme vielä nykyäänkin kaikkein tärkein arvo: leirejämme tekevät aidosti nuoret itse toisille nuorille, ja nuoret ovat mukana kaikessa päätöksenteossamme. Nuoret ovat Protussa täysin yhdenvertaisia aikuisten kanssa ja täällä me aidosti luotamme nuoriin. Siinä laajuudessaan, miten tämä meillä Protussa ilmenee, idea oli silloin 90-luvulla Suomessa radikaali – ja se on sitä edelleen. En tiedä, oliko tämä kaikki alkujaan juuri Eikan idea, mutta me tiedämme, että ilman Eikan uurastusta ja syvää sitoutumista tämä toiminta ja nämä arvot eivät olisi pysyneet pystyssä.

Eikan jättämiin suuriin saappaisiin astui vuonna 2000 Masi eli Matti Mäkelä. Hänen puheenjohtajakaudellaan vuosina 2000–2005 Protusta kasvoi aito organisaatio. Rupesimme miettimään, mitä kaikkea lisää me voisimmekaan leirien ohella tehdä, ja kokeilimme paljon uusia asioita. Noina vuosina kehitimme myös leiritoimintamme periaatteiden nykyisen kulmakiven, Tavoiteruusukkeen. Yksi asia, josta moni meistä Masin parhaiten muistaa, on hänen jatkuva kannustavuutensa ja tapansa rohkaista meitä muita.

Anna Vuorjoesta tuli Protun kolmas puheenjohtaja vuonna 2006. Minä hahmotan nuo Annan johtamat vuodet niin, että silloin me palasimme taas viilaamaan toimintatapojamme ja miettimään, mitä me oikeasti järjestönä olemme ja mitä me haluamme olla. Annan aikana me löysimme suunnitelmallisuuden. Lähdimme miettimään, mitä me olemme ja mihin suuntaan me haluamme pidemmällä aikavälillä mennä ja miten. Kävimme paljon arvokeskustelua ja selkeytimme Protun linjaa monelta osin. Tämän kehityksen huipentumana vuonna 2010 Protu uudisti sääntöjensä tarkoituspykälän ja määritti virallisesti, että protuleirit on tarkoitettu aivan kaikille nuorille.

Anna lopetti puheenjohtajana neljä vuotta sitten. Sen arvioiminen, miten me sen jälkeen olemme muuttuneet, vaatii ehkä vielä vähän enemmän aikaa väliin. Mutta voitaneen ainakin hyvällä omallatunnolla sanoa, että Annan jälkeen meitä on johtanut henkilö, joka rakastaa syvästi omaa ääntään.

Tähän marraskuuhun 2015 mennessä olemme järjestäneet vuosien saatossa jo lähes 1200 Prometheus-leiriä. Näille leireille on osallistunut yhteensä lähes 16000 leiriläistä.

Kyse ei ole tietenkään vain määrästä, vaan se kasvu on pohjautunut määrätietoiseen leiritoimintamme kehittämiseen koko historiamme aikana. Jos jossakin me protut olemme hyviä, niin se on itsekritiikissä. Leirien teemoja, koulutusten ohjelmarunkoja, käsittelytapoja ja tausta-aineistoja on sinnikkäästi viilattu joka ikinen vuosi, ja tyytyväiset leiriläiset ovat olleet käyntikorttimme. Viimeisenä kahtena kesänä toteutetut leiriläiskyselyt kaikille leiriläisille ovat olleet vastauksissaan liikuttavia. Niissä leiritiimille ja Protulle lausutuista kiitos-sanoista ei ole tuntunut tulevan loppua. Yli 98 prosenttia vastaajista ilmoitti voivansa suositella protuleiriä kavereilleen.

Muutama vuosi sitten tiedotusjaosto markkinoi protuleirejä mainoslauseella “Elämäsi paras viikko, kysymysmerkki”. Se kysymysmerkki siitä lopusta on pudonnut sittemmin pois – ja niin se on pudonnut pois leiriläisten palautteistakin.

Protuleirit eivät ole enää mikään vaihtoehto eivätkä kokeilu. Me olemme jo osa uutta suomalaista perinnettä. Kuluneena kesänä onnistuinkin tapaamaan ensimmäisen kohtaamani aidon toisen sukupolven protun ja hänen äitinsä, joka oli itse käynyt leirinsä vuonna 1994.

Ainoat, jotka voivat enää uhata toimintaamme, olemme me itse.

On ehdottoman tärkeää, että säilytämme leiritoiminnassamme keskinäinen kunnioituksemme ja halumme kuunnella rauhassa myös meidän kanssamme eri tavalla ajattelevia. Viime vuosien internetin huuto- ja riitelykulttuuri on välitettavasti jättänyt jälkensä meihinkin, ja on tärkeää, että nimenomaan me Protussa saamme pidettyä päämme kylmänä. Asioista pitää voida keskustella rauhallisesti ja kriittisesti mutta samalla toista kuunnellen – ja myös toisen tunteet huomioiden.

Protuleirien tarkoitus on tukea nuorta hänen oman elämänkatsomuksensa valinnassa. Jos me leiriämme vetäessä koemme kuitenkin tärkeämmäksi valistaa nuoria, kertoa, miten asiat oikeasti ovat, tai selventää millainen on hyvän ihmisen mielipide… Jos emme ole myös itse valmiita kuuntelemaan ja olemaan avoimia uusille ajatuksille… Silloin se leiri, mitä me olemme vetämässä, ei ole enää Prometheus-leiri.

Kun me jatkamme seuraaville 25 vuodelle, toivon meidän säilyttävän sen kriittisen, uteliaan pohdintamme, keskinäisen tasa-arvomme ja sen turvallisen, hyväksyvän ilmapiirin, joka oli meille kaikille omilla leireillämmekin niin rakas.

Te ette tiedä, miten otettu olen saadessani seistä täällä tänään ja teidän kanssanne. Olemme yhdessä tehneet maailmaa paremmaksi, leiri leiriltä. Ja olemme yhdessä tehneet tuhansia nuoria elämässään onnellisemmaksi.

Sitä jos mitä on aihetta juhlistaa. Kiitos. Paljon onnea Protu!