Kysyimme lukijoiltamme millainen on kuuma protu. Perinteiseen tapaan “kuumuuden” saivat vastaajat määritellä täysin oman käsityksensä mukaisesti.
Tällaisia vastauksia saimme:
“Söpöt, aurinkoiset persoonat ja hyvät hipsutustaidot!”
“Sellainen uskaltava, vähän erikoinen ja itseään omaleimaisesti ilmaiseva oman tiensä kulkija. Sellainen, joka uskaltaa olla läsnä, kuunnella silmät tuikkien ja vaatia omaa tilaa ja puheenvuoroa. Vahva sen monissa muodoissaan.”
“Vilpitön, muita sekä itseään kunnioittava, rakastava, hyväntahtoinen ja avoin ihminen vetää minua erityisesti puoleensa. Herkkyys ja on myös ihana piirre ihmisessä.”
“Kuuma protu on tullut juuri saunasta. Tai sillä on kuumetta.”
“Sellainen, joka osallistuu aktiivisesti keskusteluihin, muttei jyrää muita, pyytää mahautumaan kanssaan, hipsuttaa parhaiten ja hänen kehukirje saa itkemään onnesta! Quumaprotu uskaltaa olla oma höpsö itsensä ja ottaa muut huomioon!”
“Persoonallinen, mielipiderikas ja hyvä hipsuttaja.”
“Jopa ulkoisesti äärimmäisen vetovoimaiset protutytöt suhtautuvat minuun kuin ihmiseen. Ovat älykkäitä, avarakatseisia ja mukavia ihmisiä. Samaa ei voi sanoa ulkoisesti viehättävistä ei-protuista. Ja juuri tuo eroavaisuus tekee monesta protusta äärimmäisen kuuman.”
“Älykäs, palavasti oikeita arvoja ajava, hyväntuoksuinen, heittäytyvä, hauska ja lempeä ihminen sukupuoleen katsomatta.”
“Kuuma protu osaa olla läsnä ja pohtia. Hän saa muut olemaan parempia versioita itsestään ja vahvistaa kaikkien hyvää oloa.”
“Pörheä; avoin, lämminhenkinen, tietyllä tavalla “jänskä” tai omintakeinen, mutta siltikä ystävällinen, ja ennen kaikkea innokas “tulisielu” jolla on kiinnostuksen kohteita joista se intoutuu erityisen paljon. “Kuin Harry Potterin Luna Lovegoodin ja Stargate Atlantiksen Ronon Dexin risteytys.” Rastat ja yleinen “reteä hippi-look” edistävät yleistä kuumuutta.”
“Protu, joka osallistuu, on innoissaan, jonka kanssa on helppo tehdä yhteistyötä. Protu joka on intohimoisesti kiinnostunut jostain, isosta tai pienestä jutusta. Protu joka rikkoo sukupuolinormeja. Itsevarma, oma itsensä, ystävällinen. Yleensä myös jos joku näyttää olevan kiinnostunut susta, se alkaa vaikuttaa kiinnostavalta ja kuumalta.”
“Pirskaheleva luonne, kokeilunhaluinen, rohkeasti omanlainen! Rento ja aina valmis heittäytymään ja kokeilemaan kaikkea uutta, mut myös vilpitön ja hellä! Pohdiskeleva mieli ja kans parhaat halit!”
“Sellainen, elää täysillä just tätä hetkeä! Ja osaa heittäytyä ja leikkiä ja laulaa ja itkeä ja nauraa ja rakastaa!!”
“Kuuma protu on monesti sellainen, jolla riittää juttua, mutta myös kuuntelee muita ja auttaa. Hänen kanssaan on helppo puhua vakavista asioista mutta myös läpänheitto on luontevaa. Kuuma protu myös omaa kauniim hymyn eikä epäröi hymyillä!”
“Protuleirit ovat otollisia paikkoja ihmisten katsomiseen pinkkien lasien läpi, sillä olen aina nykyisen avopuolisoni leirillä tapaamiseen asti ihastunut korviani myöten johonkuhun protulla. Ei sillä edes loppujen lopuksi ole edes väliä, että millainen ihastuksen kohde on, tai voisiko tähän tyyppiin edes kiinnostua leirin ulkopuolella. Leiriympäristössä tätä ihastumisenergiaa tuntuu generoituvan aivoissa niin suuri määrä, että pakko se on johonkin käyttää. Ja onhan se nyt hauskaa halailla autonpesussa korvat punaisena ja sitten leirin jälkeen ihmetellä, että mikäs juttu toikin nyt oli.”
“1. Lämminhenkinen. Osaa otta toiset huomioon ja kannustaa muita olemaan oma itsensä. 2. Itsevarma. On rohkeasti oma itsensä eikä epäröi turhia. 3. Täysin erilainen kuin olisin osannut kuvitellakkaan. Olen tavannut useita protuja jotka ovat muokanneet käsitystäni siitä, millainen ihminen voi olla. Sosiaalisesti kömpelö tai rasittavuuteen asti rempseä, kuuma protu on juuri sellainen kun on, sinut sen kanssa ja kannustaa muitakin siihen.”