Kuorsaaminen ei ole Protussa tyypillinen keskustelunaihe. Kyseessä on jokseenkin kiusallinen, intiimi tabu, jonka huomiointi on jäänyt muiden yksilöllisten terveyserojen kuten ruokavalioiden, unentarpeen ja kognitiivisten erojen jalkoihin. Esimerkiksi viime keväänä julkaistusta kokonaan uudesta, 84-sivuisesta Protun leiritiimeille tehdystä Ohjusten oppaasta tai Tiimin keskinäistä tutustumista tukevat keskusteluaiheet -ohjeesta ei löydy sanaakaan viittausta kuorsaukseen.

Kyse ei kuitenkaan ole epäoleellisesta pikkujutusta. Osa ihmisistä on hyvinkin herkkäunisia, ja pienikin kuorsaus voi häiritä heidän yöuniaan. Osan ihmisistä kuorsaus taas on sen verran kovaa, että siihen herää varmasti jokainen muu huoneessa nukkuva. Kukaan meistä ei halunne ottaa sitä riskiä, että protuleirin leiritiimi tai kokki ei pysty koko leiriviikkona nukkumaan hyvin. On tärkeää ymmärtää, että kuorsaaminen ei ole mikään pieni vitsi – se voi oikeasti aiheuttaa merkittäviä haittoja leirin ihmisille ja koko leirille, jos siihen ei ole ennalta varauduttu.

Ratkaisuksi kuorsaamiseen liittyviin riskeihin ei riitä yleisohje, että kuorsaajan saisi aina herättää. Voihan olla, että kuorsaamisesta häiriintynyt on porukasta se, joka nukkuu lähimpänä ovea ja että kuorsaaja itse on kaikista huonoin nukahtamaan uudelleen. Sitä paitsi monissa leiripaikoissa ei edes ole erillisiä majoitustiloja, joihin tiimiläiset voisivat siirtyä keskellä yötä. Ja voihan osa leiriläisistäkin kuorsata – etenkin aikuisleirillä. Odottamattomissa tilanteissa, joihin ei ole yhteisesti varauduttu, tarvitaan aina tapauskohtaista harkintaa.

Kuorsaajaa helposti ivataan tai ainakin tuomitaan hiljaa omassa mielessä. Sellainen tunnereaktio on helppo, sillä kuorsaaminen voi olla herkästi hyvinkin epämiellyttävän kuuloista – ja ylipäätään harvan meistä empatiakyky on kovin korkealla tasolla, jos hän tulee herätetyksi keskellä yötä kovaan ääneen, joka ei vain lakkaa.

Olen siihen ivaan itsekin vuosien varrella sortunut, ja se hävettää. Sellainen on ihmisten eriarvoista kohtelua terveydellisten syiden perusteella.

Kuorsaaminen ei ole kenenkään oma vika tai valinta. Juuri moniarvoisessa Protussa se olisi tärkeää ymmärtää.

Kuorsaaminen ei ehkä ole vamma. Tai no, se riippuu vamman määritelmästä. Se ei ole hengenvaarallista, mutta on helppoa kuvitella, että jokaöisestä kuorsaamisesta voi aiheutua suuria haasteita henkilön sosiaaliselle elämälle ja parisuhteille. Kaikki eivät omasta kuorsaamisestaan edes tiedä, ja varsinkaan satunnainen kuorsaaja ei pysty tietämään, onko hän jonakin yönä kuorsannut vai ei. Kuorsaaminen on yleistä, esimerkiksi noin 10–15 % keski-ikäisistä miehistä kuorsaa joka yö, mutta kyllä kuorsaamista esiintyy myös naisilla ja parikymppisillä nuorillakin.

Kuorsaamisen riskiä lisää esimerkiksi nenän tukkoisuus, vaikka nenän tukkoisuus itsessään ei muuten haittaisi henkilön osallistumista päiväohjelmaan. Tuntuu inhottavalta ajatella, että täysin toimintakykyinen ihminen ei uskaltaisi saapua Protun ohjaajakoulutukseen tai lähteä mihinkään muuhunkaan viikonlopputapahtumaan, koska hän pelkää nenänsä olevan liian tukkoinen.

Pointtini on, että niin kauan, kun kuorsaus on meidän järjestössämme tabu, me yhteisönä ylläpidämme keskuudessamme kulttuuria, jossa kuorsaus nähdään yksilön vikana ja hänen vastuunaan ja hänelle nolona asia. Sellainen kulttuuri viestittää, että kuorsaaja ei ole yhteisöömme tervetullut eikä protutoiminnassa hyödyllinen. Meillä on jo vuosia huolestuttu toimintamme ikäsyvyyden laskusta ja iäkkäämpien ohjaajien katoamisesta leiritoiminnastamme. Jos kuorsaus on meillä tabu, se ei ainakaan auta asian korjaamisessa.

Ja jos yksikin ihminen jättää hakematta leiriohjaajaksemme tai aktiivitoimintaan tai ei uskalla yöpyä viikonlopputapahtumassa, koska hän pelkää kuorsaavansa, se on epäreilua.

Pointtini on tämä: Otetaan jatkossa yhteisvastuu siitä, että kuorsaaminen muuttuu asiaksi, joka ei vaikuta toimintaamme eikä haittaa kenenkään osallistumista. Ehdotan, että jatkossa kaikkia leiritiimejämme kehotetaan keskustelemaan aiheesta yhdessä etukäteen ja jokaista tiimiläistä kehotetaan ottamaan leirille varalta mukaan korvatulpat. Niitä saa kuitenkin apteekista parilla eurolla. Tämä olisi kaikkien kannalta reiluinta – ongelmahan on yhteinen.