Protu-lehden toimitus haastatteli historiikin tekijä Pyry von Baghia historiikin tekoprosessista ja sen herättämistä ajatuksista.

Prometheus-leirin tuki ry:n ensimmäinen historiikki julkaistiin helmikuussa. Kirjan julkaisua juhlistettiin 14. helmikuuta Zoomin välityksellä tapahtuneessa julkistustilaisuudessa, jossa yhdistyksen puheenjohtaja Alma Koivisto haastatteli historiikin kirjoittajaa Pyry von Baghia. Viikkoa aiemmin Protu-lehti haastatteli von Baghia historiikin tekoprosessista.

Protun 30-vuotisen taipaleen aikana yhdistyksen tarinaa ei ole ennen koottu yksiin kansiin. Aiempia yrityksiä on kuitenkin ollut. 90-luvun alkupuolella Protu-lehti julkaisi pienimuotoisen historiikin, ja vuosituhannen vaihteessa entinen puheenjohtaja Eino Huotari harkitsi työhön ryhtymistä. 2000-luvulla historiikkia tekemään koottiin työryhmä, joka teki töitä historiikin eteen useamman vuoden ajan.

– Ongelmana on ehkä ollut se, että on yritetty tehdä liian isolla porukalla. On puuttunut riittävän sitoutuneet tekijät, kertoo von Bagh.

– Protu ei ole myöskään tehnyt historiikin tekoa helpoksi arkistointitoiminnalla ja sen puutteella. Toimiston arkisto 90-luvulta on kaaottinen.

Von Bagh kävi oman leirinsä vuonna 2009 ja toimi sen jälkeen useita vuosia protuaktiivina.

– Protu on ollut minulle läheinen ja rakas.

Historiikin tekijäksi hän ajautui ystävän vinkistä.

– Koulutusjaoston tuolloinen puheenjohtaja Emppu (Koskelo) kertoi, että hallitus oli miettinyt historiikin tekemistä. Olen opiskellut historiaa ja halusin tutkia jotain, mutta väitöskirja ei tuntunut omalta. Historiikin teko oli hyvä tapa tehdä ei-akateemista tutkimusta.

Historiikin sai osin sisällytettyä osaksi von Baghin kulttuurihistorian maisteriopintoja, sillä syventäviin opintoihin kuuluu työelämään tutustuminen. Historiikin tekemisestä sai kuitenkin vain kaksi opintopistettä.

– Aiheesta olisi voinut saada aikaan gradun, mutta silloin olisi pitänyt tehdä erillinen graduversio. Tämä oli erilainen projekti.

Protun historiikin tekeminen erosi von Baghin aiemmasta tutkimuksesta myös siksi, että historiikki käsittelee eri aikakautta kuin mitä hän on ennen tutkinut.

– Ihmiset joita historiikki käsittelee ovat vielä elossa. Siksi on käytettävissä paljon muistitietoa, mutta on myös eri tavalla vastuussa sanomisistaan kuin silloin, kun kirjoittaa vuosisatoja sitten kuolleista.

Projektin alussa laadittiin suunnitelma ja tavoitteet historiikille. Mietittiin, miksi historiikkia tehdään ja mitkä asiat Protun historiassa kiinnostavat.

– Minua kiinnosti ajatus siitä, miksi Protu on olemassa ja miten se on saanut alkunsa sekä ajan myötä kehittynyt.

Esimerkiksi ensimmäisen protuleirin synnystä tunnettiin jonkinlainen tarina, mutta von Bagh halusi tehdä historiikissa tutkitumman ja enemmän kontekstiin asettavan tarinan Protun alusta.

Von Bagh kertoo tavoitteena olleen myös muodostaa kuvaa Protun 90-luvusta. 90-luku oli paljon ihmisten muistitiedon varassa, jonka takia tietoa oli tärkeä saada talteen.

– Se oli eniten vaarassa unohtua, sillä aikakauden arkistointi ei ole järjestelmällistä. Lisäksi toimiston muutoissa oli hävinnyt paljon.

Historiikki käy läpi Protun kolme vuosikymmentä sekä aikaa ennen Protua. Korona-aika ei sisältynyt historiikkiin.

– Sata sivua on paljon, mutta silti täytyi pohtia, mitä siihen mahtuu ja mikä on oleellista. Historiikissa puhutaan esimerkiksi paikallistoiminnasta vain vähän, vaikka se oli ainakin joskus keskeinen osa Protua. Kirjoitin kuitenkin Soihdusta, joka oli hyvin merkittävä osa ainakin helsinkiläisten protujen elämää ollessani 15-vuotias, von Bagh pohtii.

Historiikissa haastatellaan kaikkia Protun puheenjohtajia. Toive puheenjohtajien haastatteluista tuli yhdistykseltä. Puheenjohtajakaudet myös tukivat kirjan vuosikymmenjaottelua.

– Puheenjohtajat olivat mukana avoimella asenteella, ja puhuivat suurella luottamuksella. Monille heistä tämä oli ensimmäinen tilaisuus päästä puhumaan oman aikansa Protusta sekä puheenjohtajakaudestaan. Kaikki olivat innoissaan päästessään puhumaan ja reflektoimaan.

Haastateltavaksi pääsivät puheenjohtajien lisäksi myös Marita Nygren ja Vilhelmiina Halinen, jotka olivat Eino Huotarin kanssa ohjaamassa ensimmäistä protuleiriä. Haastatteluista ei voinut sisällyttää kaikkea suoraan historiikkiin, mutta haastattelut olivat osaltaan tärkeä tietolähde myös kirjan muihin osioihin.

Historiikin tekemisen aikana von Baghille selvisi myös yllättäviä asioita Protun historiasta. Iso osa yllätyksistä koski 90-lukua.

– Paljon on unohtunut. Yllättävää oli esimerkiksi se, että Protulla oli aiemmin Karkkilassa toimisto, jota kukaan ei muistanut.

– Protun muisti kestää vain niin kauan kuin ihmiset muistavat oman toimintansa. Tuon ajan protutoimijat eivät ole enää mukana toiminnassa, siispä kukaan ei muista 90-luvun toimintaa.

Von Bagh kertookin, että 90-luvun tietoa oli saatavilla vain sirpaleittain. Usein joutui osin päättelemään, mistä on ollut kyse.

Von Baghia kiinnostivat myös murrokset siinä, mitä Protu on. Suuri murroskohta Protun historiassa oli esimerkiksi Protun tarkoituspykälän muuttaminen, kun päätettiin ettei Protu ole enää ensisijaisesti vain uskonnottomille nuorille.

Murrosta on tapahtunut myös siinä, millaisista asioista keskustellaan. 90-luvulla oli konflikti kasvisruoasta koulutuksissa – silloin sitä vastustettiin.

– Protu-lehdessä karkkilalainen lääkäri kirjoitti siitä, miten huono ajatus kasvisruoka on.

Toisaalta jotkin aiheet ovat pysyneet samana. Protun liittymisestä erilaisiin humanistisiin järjestöihin on käyty keskustelua läpi vuosikymmenten. Myös esimerkiksi viime vuosien ongelmaksi koettua tekijäpulaa on todellisuudessa ollut paria vuotta lukuun ottamatta läpi Protun historian. Jopa huolta leiriläisten motivaation puutteesta tai ”epäprotumaisuudesta” on nähty aina.

– Protussa väännetään samankaltaisista asioista vuodesta toiseen. Protun muutos ja muuttumattomuus molemmat yllättivät minut.

Von Bagh näkee, että Protun punaisena lankana on pysynyt uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomien leirien järjestäminen sekä se, että Protu on ensisijaisesti nuorten yhteisö, jossa järjestetään toimintaa nuorilta nuorille.

– Protu toimii parhaiten kun se on elävä ihmisten yhteisö. Ihmiset eivät lähde mukaan kun järjestö pyytää vaan kun ystävä pyytää. Toiminnan pitää tuntua mielekkäältä.

Vaikka esimerkiksi leirien teemat ovat pysyneet suurilta osin muuttumattomina, ovat leirit silti muuttuneet alkuajoista. Ennen koko leiriviikon ohjelma rakentui vierailijoiden varaan, mutta vuosien saatossa vierailijat ovat muuttuneet yhä harvinaisemmiksi. Koronarajoitusten takia myös viimeiset jäljelle jääneet vieraat, Seta-vieras ja juhlapuhuja, ovat ainakin toistaiseksi kadonneet leireiltä.

Yllättävää on myös muutos leirikuplan ihanteessa. Alkuaikojen leirien vierailijoilla ja leiriläisten retkillä lähiseudun museoihin haluttiin osaltaan nimenomaan ehkäistä liian vahvan leirikuplan syntymistä. Nykyiset tiimiläiset on monet sen sijaan koulutettu siihen, että leirikupla on onnistuneen leirin merkki.

Pitäisikö nykytiimiläisten sitten ottaa oppia alkuaikojen leireistä?

– En halua astua varpaille sanomalla, mitä nykytiimiläisten pitäisi tehdä tai oppia, sillä en ole pitkään aikaan vetänyt itse leirejä.

Von Bagh kertoo silti miettineensä historiikkia tehdessään mitä nykyprotut voisivat oppia Protun historiasta.

– Toivon, että ei unohdettaisi asioita, joiden eteen on tehty paljon työtä. On esimerkiksi tehty paljon kehitystyötä siinä, että Protu olisi turvallinen toimijoilleen. Sitä se ei aina ole ollut.

– Aikojen saatossa on keskusteltu paljon mikä on toiminnan tarkoitus. Protun kehitys jatkuu, mutta keskustelua ei ehkä tarvitsisi käydä täysin puhtaalta pöydältä, von Bagh sanoo viitaten siihen, miten samat teemat nousevat toistuvasti keskusteluun Protussa.

– Asioita voi yleensä tehdä myös toisin. Protussa on tehty asioita, jotka nykyään näyttävät erikoisilta. Mitä nyt tehdään ei ole ainoa oikea ratkaisu.

Von Bagh korostaa myös, ettei halua kirjoittaa historiaa kehityskertomuksena. Siitä näkökulmasta, että ennen oli kaikki huonommin.

– Maailma ja Protu eivät kehity vain parempaan suuntaan.

Historiikin tekeminen kesti lopulta noin vuoden. Projekti alkoi alkukeväällä 2020, ja valmis historiikki toimitettiin yhdistykselle loppukesästä 2021. Historiikin tekemisen aikana von Bagh kävi viikonloppuisin töissä.

– Projekti oli lopulta isompi kuin aluksi ajattelin. Viimeiset kuukaudet en tehnyt juuri muuta. Heräsin aamulla, ryhdyin heti hommiin ja menin myöhään nukkumaan.

Missään vaiheessa ei tullut tunnetta siitä, että projektin jättäisi kesken. Von Baghin mukaan ongelmiakin kuitenkin oli.

– Epäuskoa aiheuttivat käynnit Protun arkistossa, suuri työmäärä sekä työn hidas eteneminen. Viimeisinä kuukausina tämä oli hieman riuduttava projekti.

Von Bagh pohtii, että historiantutkimuksessa aiemman ja uudemman tutkimuksen pitäisi olla vuoropuhelussa keskenään. Protun historiikissa vuoropuhelua on vähemmän, koska aiempia historiikkeja ei ole.

– Käytin tosin lähteenä julkaisemattomia historiikkitekstejä. Vuoropuhelun puute on kuitenkin valitettavaa, koska se tarkoittaa, että minun versioni on yksi autoritäärinen ja virallinen tarina Protun menneisyydestä. Tämän historiikin perusteella ihmiset voivat kuitenkin muodostaa ainakin jonkun käsityksen historiasta.

Vaikka von Baghin historiikki oli ensimmäinen joka valmistui, olisi hänen mukaansa myös 2000-luvun historiikkiprojekti voitu saada valmiiksi. Sen aikainen työryhmä kertoi tuen puutteesta ja nihkeistä väleistä hallitukseen.

– Tämä kerta oli vapaa ongelmista, koska oli pieni työryhmä ja toimeksiantaja oli Protu. Sain paljon tukea monilta, jotka ovat toimineet Protussa vuosien varrella. Tämä oli historiikkiyrityksistä ainoa, joka tehtiin loppuun asti.

Von Bagh toivoo, ettei yhdistyksen ensimmäinen historiikki jää viimeiseksi.

– Protu voisi helpottaa tulevia historiikin tekijöitä ylläpitämällä arkistoja ja Protu-lehden kaltaisia toimijoita järjestössä. Pitäisi myös miettiä miten tietoa säilötään ja saako tiedostoja tulevaisuudessa auki. Aiempaan arkistointiin oli käytetty esimerkiksi magneettijuovaromppuja ja VHS-kasetteja.

– Sanoisin seuraavalle historioitsijalle, että toivottavasti hän lukee mitä minä kirjoitin, mutta ei jää jumiin siihen. Onnea matkaan.