Toisinaan on hyvä ajatella kuolemaa. Ei sen takia, että siihen pitäisi valmistautua, vaan yhdestä käytännöllisestä syystä. Mikään ei aseta asioita tärkeysjärjestykseen niin kuin se.

Olen lapsena pelännyt elämän päättymistä ja pelkään sitä yhäkin, ainakin ajaessani autoa. Jonkin sortin kuolemanpelko on yleistä ja siksi se hallitsee ajatuksiamme aiheesta. Keskittyessämme liikaa pelkäämään, unohdamme kuitenkin kuinka hyödyllistä kuoleman ajatteleminen meille voisi olla.

Mihin käytän aikani?
Miten kohtelen kanssaihmisiäni?
Kiinnostunko politiikasta ja yhteisistä asioista nyt vai vasta myöhemmin?

Jos pitää elämän rajallisuuden mielessä nyt eikä havahdu tekemättömiin tekoihin ja tehtyihin virheisiin vasta jälkikäteen, on mahdollista kuolla tyytyväisenä. Ajatella, että on toiminut juuri niin kuin oikein on.

Jos ei ajattele kuolemaa, on vaarassa elää toisella tavalla kuin olisi halunnut. On vaarassa tehdä liikaa töitä ja jättää paremman maailman puolesta taistelun toisille. On vaarassa sortua klassisentaloustieteen pauloihin ja unohtaa Keynesin lausahdus.

Jos ajattelisin kuolemaa enemmän, olisin ahkerampi. En antaisi ajatusteni harhailla enkä jättäisi tärkeitä asioita tekemättä. Olisin ystävällisempi. Mutta rajansa toki kaikella: jos elämän prioriteetit ja ajankäyttö ovat hallinnassa, voi kuoleman aivan hyvin unohtaa. Se tulee, kun on tullakseen.