Korvissa soiva bassorummun jytke. Raastavat äänisamplet. MC Riden tuomiopäivää palvova ukkosenjylinämäinen ääni ja misantropiaa ja nihilismiä tihkuvat riimit. Kapinallisen vapaamielinen suhtautuminen normaalin bändin velvollisuuksiin keikkailussa ja PR:ssä.
Death Gripsistä tiedetään vain vähän enemmän kuin sen ensimmäisen EP:n ilmestyessä vuonna 2010. Tiedämme että bändissä on kolme jäsentä: räppäri/huutaja Stefan Burnett (aka. Mc Ride), rumpali Zach Hill ja sämplääjätuottaja Andy ”Flatlander” Morin. He ovat julkaisseet ensimmäisen EP:nsä jälkeen 6 albumia, jotka ovat tuoneet raikkaan omalaatuisen, erittäin tervetulleen tuulahduksen musiikkimaailmaan. Death Gripsin varsinaista genreä on todella vaikea luetteloida, mutta sanottakoon sen olevan eräänlaista kokeellista hiphoppia. Viimeisin julkaistu albumi oli vuoden 2015 maaliskuussa julkaistu tupla-albumi ”Powers That B”. Death Grips ilmoitti hajoavansa jo 2014, mutta uusi albumi ja 19.6 alkanut maailmankiertue tekevät bändin erosta hyvin epäilyttävän. Onkin todennäköistä, että koko hajoaminen oli kehitelty vain tekosyyksi olla keikkailematta. Perinteinen Death Grips ratkaisu.
Death Gripsin musiikissa hallittu kaaos on tehty lihaksi. Punkin synkkä nihilismi ja laulujen iskevyys on yhdistetty hiphopin itsetyydytystä lähentelevään omakehuun ja sairaalloiseen hedonismiin. Laulut kertovat koruttomasti huumeidenkäytöstä, elämästä ilman päämäärää, rasismista, ulkopuolisuudesta ja tätä vuosikymmentä vaivaavasta emotionaalisesta toivottomuuden tilasta. Väkivaltaakaan ei kuvastossa vältellä.
Death Gripsillä on hyvin kivulias suhde faneihin, levy-yhtiöihin ja promoottoreihin. Kun Death Grips siirtyi omakustanteisuudesta Epic Recordsille 2012, pidettiin siirtymää yllättävänä. Olihan Epic Records tunnettu laajalti tanssi/r&b-artisteistaan, joihin on kuulunut mm. Michael Jackson, Jennifer Lopez ja Avril Lavigne. Death Gripsin toinen albumi The Money Store julkaistiin Epic Recordsin kautta saaden uskomattoman menestyksen hip-hop fanien puskaradion kautta. Seuraavaa levyä julkaistessa ongelmat kuitenkin alkoivat. Death Grips oli jo julistanut uuden ilmestymispäivän tulevalle albumilleen No Love Deep Web ja aloittanut internetissä tapahtuneen massiivisen mainoskampanjan. Levy-yhtiö halusi kuitenkin syystä tai toisesta siirtää aloitusaikaa. Death Gripsille se ei kuitenkaan käynyt. Kun alkuperäinen julkaisupäivä sitten saapui, ladattiin koko albumi ilmaiseksi faneille nettiin. Epic Records oli kauhuissaan. He vaativat yhtyettä (yhtyeen julkisesti jakamissa sähköposteissa) poistamaan albumin ja antamaan kaikki tuotot levy-yhtiölle. Death Gripsille tämä ei käynyt, joten potkut tuli!
Samaisen levyn kiertueen ensimmäisenä päivänä fanit odottivat innoissaan Death Gripsin saapumista Fun Fun Fun Festivaaleille Yhdysvalloissa. Kun esityksen piti alkaa, heijastettiin esiintymislavalle fanin tekemä itsemurhakirje. Katsojat olivat raivoissaan. He ryntäsivät lavalle ja rikkoivat siellä sijainneen rumpusetin. Paljastuikin että kyseinen rumpusetti oli aloittelijan rumpusetti ja että Death Grips ei ollut edes festivaalialueella. Myöhemmin koko kiertue peruttiin. Samoin kävi toiselle USA:n kiertueelle, kun Death Grips yllättäen hajosi ”2014”.
Kyseessä on jotain ennenkuulumatonta musiikkibisneksessä. Kuka suosittu yhtye peruu kokonaisen kiertueen ilman syytä? Onko heillä mitään kunniotusta fanejansa kohtaan? Keitä he oikein luulevat olevansa?
En voi puhua heidän puolestaan, mutta analysoimalla Death Gripsin tuotantoa voi nihilistisen maailmankuvan lisäksi löytää positiivisemman viestin vahvan individualismin puolesta. Death Grips kannustaa musiikissaan omatoimiseen ajatteluun ja idolien heittämiseen ”pois jalustoilta”. Kiertueen keskeyttäminen ennen alkuaan on viesti Death Gripsiltä meille kuuntelijoille: älä usko meitäkään. Täydellinen itsevarmuus tekemisessä on se, mikä saa kuuntelemaan Death Gripsiä uudelleen ja uudelleen.