Minusta on alkanut tuntua, että koko puheenjohtajan tehtäväni ydin on ristiriitojen sovittelu ja erimielisyyksien ratkominen. Järjestötoiminnassa vapaaehtoisten keskuudessa kytee pinnan alla jatkuvasti useita erimielisyyksiä, monesti tiedostamattomanakin. Pienemmistä ei ole suurta haittaa – ne kuuluvat elämään – mutta isoja asioita koskevat erimielisyydet tuppaavat kuitenkin kampittamaan ja hidastamaan yhdistyksen toimintaa. Siksi puheenjohtajana joudun välillä suorastaan väkisin kaivamaan ne kipeätkin erimielisyydet näkyville, jotta ne voidaan käsitellä ja niistä päästään eteenpäin.
Tyypillinen erimielisyysongelma on esimerkiksi sellainen, että toimintasuunnitelmaan tai strategiaan on kompromissina päätynyt epämääräinen lause, jonka muutaman kuukauden päästä kukin voi tulkita ihan miten haluaa. Esimerkiksi keväällä 2014 yleiskokouksessa hyväksymämme Protun julkisia kannanottoja koskevan linjauksen kanssa on käynyt vähän näin: yhdistyksen johtopaikoillakin olevien välille on jäänyt erilaisia käsityksiä siitä, haluttiinko linjauksella kehottaa Protun hallitusta tuottamaan aktiivisesti kannanottoja vai ainoastaan mahdollistamaan se, jos jotakin erityisen osuvaa tulee vastaan. Moraalisesti huteralta pohjalta on vaikea ponnistaa kovin korkealle.
Ensi viikonloppuna 5.–6. marraskuuta pidettävän Protun syyskokouksen tärkein asiakohta on Protun uuden strategian päättäminen vuosille 2017–2020. Minulle tämän strategian työstämisessä ja strategiassa itsessään on kyse ennen kaikkea juuri yhdistyksemme erimielisyyksien tuomisesta päivänvaloon ja niiden ratkaisemisesta yhdessä. Lopullinen strategia on tavallaan sen vuoropuhelun ja neuvottelun lopputulos, josta kaikki arat ristiriidat, joista ei ole kehdattu puhua ääneen mutta jotka haittaavat toiminnan kehittämistä, on saatu ratkottua pois. Erilaisia mielipiteitä toki edelleenkin on, mutta niiden kanssa pärjätään eikä ristiriita haittaa toimintaa – meille ei jää niitä “moraalisesti huteria pohjia”.
Ihan kaikkea ei toki ole mahdollista tyhjentävästi ratkoa pois itse strategiatekstissä. Strategiassa esimerkiksi kiinnitetään huomiota yhdistyksen keskustelukulttuurin kehittämiseen. Väärinkäsityksen riskiä vielä on, mutta sen purkaminen on monivuotinen prosessi, ja juuri sitä meidän on strategiakauden aikana tarkoitus tehdä. Strategiassa tähän on yritetty antaa työkaluja määrittelemällä lopputulosta: “Keskustelukulttuuri on kaikille rauhanomainen ja turvallinen –. Keskustelujen ja muiden kohtaamisten henki on muita kuuntelevaa, toisesta lähtökohtaisesti hyvää olettavaa ja ymmärtämishaluista.”
Aloittaessani puheenjohtajana viisi vuotta sitten mielipiteeni olivat paljon vahvempia kuin nyt. Johtajana toimiminen on kuitenkin tietyllä tapaa väkisinkin karistanut uskoani siihen, että tehtäväni olisi puolustaa jotakin parasta mielipidettä. Nykyisin minulle on tärkeää huolehtia nimenomaan siitä prosessista, jolla päätöksenteossa johonkin lopputulokseen päästään: siitä, että asiaa on yhdessä tarkasteltu tarpeeksi monilta kanteilta, tarpeeksi huolellisin aineistoin ja tarpeeksi laadukkaalla keskustelulla ilman manipulointia tai sanoilla kikkailua. Äänestyksessä häviäminenkin on oikeastaan aika helppoa kestää, kun voi luottaa siihen, että demokratia aidosti toteutui ja muut tekivät äänestyspäätöksensä huolellisesti kaikkiin perusteluihin tutustuneena ja niitä punninneena. Vaikka olisinkin ratkaisuun pettynyt, enempää en olisi voinut oman kantani puolustamiseksi voinut tehdä.
Kuulun itse niihin ihmisiin, joista erilaisten mielipiteiden kohtaaminen ja toisten erimielisyyden syiden ymmärtäminen on tavattoman kiehtovaa. Erilaisuus on rikkautta ja keskeinen ravinto myös mielipiteiden kohdalla. Se, että meidän pitää myös äänestää ja tehdä kompromisseja, ei tarkoita, etteikö ihmisille saisi silti jäädä erilaisia näkemyksiä. Eihän eduskuntavaaleissakaan lähdetä siitä, että vaalit hävinneillä puolueilla olisi velvollisuus muuttaa politiikkansa voittajan kannan mukaiseksi. Toivottavasti vaalien häviäminen silti saa hävinneenkin osapuolen pohtimaan asioita taas uudelta kannalta.
Erilaisiin mielipiteisiin ei pidä suhtautua mustavalkoisesti. Kuvitellaan, että strategiassa samaa päämäärää tavoitellaan vaihtoehtoisilla toimenpide-ehdotuksilla x ja y, joiden välillä yleiskokouksessa nyt äänestettäisiin. Vaikka äänestyksessä minun ehdotukseni x häviäisi murskaäänivyöryn saavalle y, voin silti olla iloinen siitä, että nyt meillä ainakin on paljon väkeä lähtemässä innoissaan toteuttamaan sitä y-vaihtoehtoa. Joskus teknisesti vähän heikompikin keino voi osoittautua toimivammaksi ihan vain siksi, että se saa aktivoitua ja innostettua enemmän ihmisiä.
Itse asiassa näin ei käy vain joskus vaan tosi usein. Ihmisten innostus on yhdistyksen tärkeimpiä resursseja.
Vanha sanonta kuuluu: Jos annat köyhälle kalan, hän syö siitä päivän, mutta jos opetat hänet kalastamaan, hän ei näe nälkää enää koskaan. Lause kääntyy myös (ja ehkä paremminkin) erilaisten mielipiteiden kohtaamiseen. Jos yrität oikeasti ymmärtää, miksi toinen on sitä mieltä kuin on, pystyt paljon paremmin korjaamaan hänen ajattelunsa ongelmallisia kohtia kuin vain yrittäen painostaa sanelemalla häntä oman mielipiteesi taakse. Ja edelleenkin: se, että ympärilläsi on ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavalla kuin sinä ja haluavat silti työskennellä kanssasi saman päämäärän eteen, on ihan mieletön resurssi.
Hallituksen kokouksissa joudumme jatkuvasti arvioimaan, pitääkö meidän ilmaista hallituksena mielipiteemme jaostoille tai yleiskokoukselle vai ei. Jos emme päätä mitään emmekä ota mihinkään kantaa, tavallaan väheksymme keskustelua työkaluna. Keskustelu ei tarkoita pelkkää loputonta suunlouskutusta. Se, että ilmeiset ristiriidat on uskallettu kohdata ja yhdessä ratkaista, on yksi päätöksen tai linjauksen uskottavuuden ehto. Jos esimerkiksi strategiaa kirjoitettaessa ei olisi pyritty ratkaisemaan ristiriitoja vaan ainoastaan karsimaan kaikki ketään vähääkään häiritsevät lauseet pois, lopputuloksen viesti jäsenille olisi ollut: “Tehdään ehkä näin, tai ei tehdä, jos ei juuri sillä hetkellä satu huvittamaan.” Jotta ihmiset saisi tekemään kompromisseja – uskaltamaan äänestää minun esitykseni x sijaan esitystä y – heidän pitää voida luottaa siihen, että y on tehty tosissaan.
Toki keskustelussa on myös tärkeää tiedostaa, kuinka pitkään sitä kannattaa jatkaa. Hallitus voi myös tehdä itselleen karhunpalveluksen katkaisemalla keskustelun ja päättämällä yksioikoisen kantansa liian aikaisin. Esimerkiksi syyskokoukseen tulevan yleiskokousten määrää koskevaa päätösasian osalta hallitus päätti seistä tasapuolisesti kahden keskenään vaihtoehtoisen kannan takana ja antaa yleiskokouksen jatkaa siitä.