Kuulutko sinä niihin onnekkaisiin, joka kykenee käymään psykoterapiassa?

Hienoa, olet todellinen Hannu Hanhi. Suomen mielenterveysseuran vuoden 2013 raportin mukaan terapiapalvelut ovat keskittyneet enimmäkseen yliopistokaupunkien ympärillä, monissa kunnissa ei ole tarjolla terapiaa lainkaan, odotusajat ovat liian pitkiä ja tämä odottelu huonontaa paranemisennustetta.

Huolestuttavaa. Eikö Suomen pitäisi olla sosiaalidemokraattinen hyvinvointivaltio, jossa toisista välitetään ja ihminen saa apua? Mitä jos tähän ongelmaan olisi tarjolla vaihtoehto, nimittäin nettiterapia?

Ymmärrän toki ensireaktiosi: minäkin nyrpistin nenääni, iskin nyrkkiä pöytään ja tokaisin ”Parempaa ideaa ei ole kuultu sitten 1920-luvun Lontoon vauvahäkkien!” Vauvahäkkejä markkinoitiin terveyshyötynä: kodin ulkopuitteisiin asennettuna vauva saisi häkissään raitista ilmaa ja äiti voisi tällä välin rauhallisin mielin siivota ja hoitaa talousaskareita. Sille lienee syynsä, miksi tämä kidutusväline päätyi historiamme pahimpien keksintöjen listalle sen sijaan, että siitä olisi tullut hitti.

Mutta palatkaamme takaisin 2000-luvulle. Miten kukaan voisi hyötyä nettiterapiasta tai jopa parantua mielenterveydenhäiriöstään? Eikö idea uhkaa eristää ihmiset vain koteihinsa: kenenkään ei tarvitse kommunikoida kenellekään, kun jokainen voi rauhassa klikkailla ja näpytellä omassa laatikossaan vailla aitoa vuorovaikutusta? Mitä tapahtuu ihmisten sosiaalisille taidoille? Eikö yksilö jätetä yksin selviämään ongelmiensa kanssa? Yritetäänkö nettiterapialla vain saavuttaa säästöjä ja laittaa hätäisiä laastareita ja sähköisiä puhalluksia ihmisen arville? Eikö tämä mene jo plasebon puolelle, jopa uskomushoidoksi, kun terapeutin ja hoidettava eivät kohtaa ja hoidon mahdollinen tehokkuus on siten kyseenalainen?

Kysymykset ovat relevantteja ja osuvia. Selätettyäni kuitenkin muutosvastarinnan ja tehdessäni pro gradu –tutkielmaa nettiin liittyen, en näe edellisiä seikkoja todellisina uhkina nettiterapialle. Olen itse asiassa hyvin myönteinen idean suhteen ja voisinpa vaikka itsekin hakeutua nettiterapian hoidon piiriin mikäli tarvetta ilmenisi.

Ihminen suhtautuu lähtökohtaisesti tietokoneeseen sosiaalisesti. Tämä näkyy erityisesti lapsissa, jotka maagisen ajattelun tavoin liittävät tietokoneeseen erilaisia ominaisuuksia: tunteita, tahtoa, jopa tietoisuutta. Monet kuvailevat tietokoneen olevan heille erityisen tärkeä, jopa tärkein omaisuutensa ja esimerkiksi joihinkin merkkeihin, kuten Appleen, liitetään vahvasti tietynlainen käyttäjäryhmä, laadukkuus, design, jopa elämäntyyli (Apple faneille on esimerkiksi omat nettideittisivustonsa). Tutkimuksissa introvertit pitivät tietokoneesta enemmän, kun he tekivät sillä heidän introverttiuttaan tukevia ohjelmia ja sama vastaavasti ekstroverteilla. Me siis liitämme omaa minuuttamme tietokoneeseen ja suhtaudumme tietokoneeseen vertaisena, sosiaalisena toisena. Esimerkiksi Risto Heinosta lainaten voidaan puhua digitaalisesta minästä, joka toimii verkossa. Ihmisillä on jopa useita digitaalisia minuuksia, joita luodaan, ylläpidetään ja joiden kautta toimitaan verkon eri areenoilla.

Todellisuutta konstruoidaan yhtä lailla fyysisessä maailmassa kuin verkossakin. Sosiaalinen media on nykypäivää, lähes kaikkihan vähintään Facebookissa ovat. Facebook saa ihmiset tuntemaan, että he ovat enemmän kontaktissa ihmisiin. En näe mitään syytä, miksi tämä ei yhdistyisi myös nettiterapiaan oikein toteutettuna.

Nettiterapiat ovat minusta yksi varteenotettava hoitomuoto muiden joukossa. Mitä haittaa siitä olisi, jos Ivalossa asuvamasennusta poteva henkilö tahtoisi kokeilla nettiterapiaa? Hoito on lähtökohtaisesti vapaaehtoista muutenkin, joten keneltä se olisi pois jos esimerkiksi pienellä paikkakunnalla asuva haluaisi hyödyntää tätä mahdollisuutta kun muita ei ehkä ole tarjolla? Joku voisi tokaista, että sehän on pois terapeuttien kukkarosta, miten käy terapeuttien ammattikunnan kun heidän työnsä keskitetään nettiin? Uskoisin, että nettiterapia ei tehokkaasta imagosta huolimattaan kuitenkaan ole välttämättä sen aikaa säästävämpää kuin perinteinen terapia, eli yhtä lailla asiakkaan kanssa viestittelyyn, sivun ylläpitoon, suunnitteluun ja huoltoon on varattava työtunteja ja resursseja.

Jollekin nettiterapia voi toimia paremmin työskentelymuotona kuin fyysisessä maailmassa tapahtuva terapia. Joku voi mieluummin hörppiä kaakaota kotonaan ja olla nettiterapiassa kuin rämpiä pakkasten läpi terapiaistuntoon. Kaikkihan eivät muutenkaan hyödy terapiasta, eli ei ole mitään syytä asettaa perinteistä, keskustelumuotoista terapiaa jalustalle ja muiden vaihtoehtojen yläpuolelle. Ongelmista keskustelu ei välttämättä auta kaikkia: joku voi hyötyä paljon paremmin sillä, että saa toimia netissä, tehdä terapeutin antamia tehtäviä, saa pohtia asioita rauhassa ja itselleen sopivalla tavalla.

Tutkimusten mukaan nettiterapiaa tehoaa esimerkiksi masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöihin oikein toteutettuna ja kohdennettuna. Esimerkiksi Briteissä nettiterapia on ensisijainen hoitomuoto lieviin ja keskivaikeisiin mielenterveyshäiriöihin hoidon alkupäässä. Kun kerran vain puolet suomalaisista masentuneista hakeutuu hoitoon, nettiterapia saattaisi madaltaa kynnystä tulla ongelmineen kaapista ulos ilman stigman vaaraa. Jokainen suomalainen voi nykyisin saada nettiterapiaa lääkärin lähetteellä. Mielestäni tällä tavalla kontrolloidaan hyvin, kenelle hoito soveltuisi parhaiten ja ohjataan toisenlaiseen hoitoon esimerkiksi vakavammat tapaukset. Ja jos nettiterapia ei toimi, sitten voidaan kokeilla jotain muuta.

Mielestäni tietokone, älypuhelimet ja muut tekniikan keksinnöt ovat yhtä merkittäviä keksintöjä kuin vasara ja nuija olivat esi-isillemme: ne auttavat ihmistä selviytymään, sopeutumaan ja toimimaan tarkoituksenmukaisesti ja tavoitteellisesti muuttuvassa ja monimutkaistuvassa ympäristössä.  Nettiterapia on yksi uusi tapa sopeutua ja toimia adaptiivisesti. Psykoanalyysiakin vastustettiin osaltaan aikanaan ja ihmisellä on taipumusta olla skeptinen kaikkea uutta ja poikkeavaa kohtaan. Uskon kuitenkin, että nettiterapiankin suhteen tapahtuu paradigman vaihdos, kun ihmiset puhuvat siitä, sitä käsitellään mediassa monesta eri näkökulmasta (myös vastustaen) ja näin se pikkuhiljaa ujuttautuu arkeemme sosiaalisena representaationa. Representaationa, joka toivottavasti muotoutuu positiiviseksi ja se nähdään mahdollisuuksien, eikä mahdottomuuksien, valossa.