Olen käynyt lukiota nyt yhden jakson verran ja olen jo nyt melko varma, etten lukiosta valmistuttuani enää omista elämää koulun ulkopuolella. Jakso ei sinänsä ole ollut kovin rankka, mutta hommaa riittää silti myös kotiin. Päätin itse päästää itseni hieman helpommalla ja pitkän matematiikan sijaan valitsin lyhyen matematiikan, mutta helpolla lukio ei silti päästä. Kyse ei ole siitä, että tuntisin itseni vielä liian väsyneeksi, mutta voisin sanoa että alan ymmärtää mitä lukion käynti on ja mitä se vaatii.

Vapaa-ajan harrastuksille ei millään jää enää niin paljon aikaa kuin aikaisemmin. Ennen minusta oli aivan itsestäänselvyys että kävin iltaisin kahdella eri ryhmäliikuntatunnilla tai kuntosalilla, mutta nyt olen ylpeä jos ehdin edes tunniksi salille. Kavereita näen vain viikonloppuisin, siis sen jälkeen kun olen ensin tehnyt läksyt.  Vielä ensimmäisen jakson jälkeen mielessäni ei kuitenkaan ole vielä kertaakaan käynyt, että oikeasti vaihtaisin pois lukiosta. Opiskelu on lukiossa kovin erilaista kuin yläasteella, minun mielestäni ehdottomasti hauskempaa.

Joskus protulla ollessani minusta on tuntunut, että protuillessa huumorintaso laskee tai nousee -varmasti ihmisestä riippuen- hieman härömpään suuntaan, lukiossa vitsit tuntuvat muuttuvan paljon epätoivoisempaan suuntaan. Nauru kuulostaa ajoittain hieman liian hysteeriseltä, ehkä vitsien takana on myös aitoa pelkoa siitä että miten me oikein selvitään tästä?

Yläkoulussa olin koulutunneilla aina aktiivinen, aina käsi pystyssä. Olin vapaa-ajalla aina menossa jonnekin, aina jossakin harrastuksessa tai näkemässä kavereita. Protun toiminnassakin halusin olla mahdollisimman aktiivisesti mukana. Nyt en ole enää ihan niin varma omasta aktiivisuudestani yhtään missään asiassa. Oppitunneilla tuntuu joskus oppivan paremmin, kun vain kuuntelee. Joskus on ihanaa olla vain kotona vapaa-ajalla. Ja ihan kaikkiin miitteihin ja muihin tapahtumiin en minäkään jaksa lähteä.

En haluaisi, että harrastukseni tai ystävyyssuhteeni muuttuisivat lukion aikana, mutta myönnän että niin tulee luultavasti käymään. Protussakin roolini tulee varmasti muuttumaan. Oman leirini kokemusten lisäksi kannan mukanani muistoja leiristä, jolla olin apparina. Leirin vetämisessä riitti kovasti hommaa ja nyt ne hommat pitäisi saada vielä yhdistettyä lukioelämään, leirimme kronikka odottaa nimittäin vieläkin viimeistelyä ennen kuin sen voi lähettää eteenpäin. Mutta ehkä minä selviän lukiosta ja protusta ja saan hoidettua kaiken kunnialla, niin käynnissä olevan koeviikon kuin kronikankin.