Kun syksy alkaa pikkuhiljaa lähestyä talvea, päätin viimein koota kesän leirin yhteen ja lähettää paketin leirillä olleille leiriläisille. Kaunopuheisesti se kuulostaa hienolta, oikeasti minä aion puhua vain kronikasta ja viime kesän leiristä.
Kun keväällä istuimme viime kesän tiimini kanssa tiimikoulutuksessa jakamassa vastuualueita, minä lupauduin hoitamaan kronikan. Olin (ja olen ) kronikasta innoissani ja mielessäni oli vaikka minkälaisia ideoita.
Kesän leiri koitti ja leirin aikana leiriläiset pääsivät kirjoittamaan kronikoita loppujuhlaan. Ettei leiriläisillä olisi ollut liian korkeat odotukset kronikan suhteen, väitin vielä loppujuhlassakin kirkkain silmin että keräisin kronikat vain sen takia itselleni ”etteivät ne vain jää roskiksi leirialueelle”.
Viikon kestänyt liikuntaleiri oli monella tapaa kaikkea muuta mitä olin odottanut ja kaikkea sitä mitä odotin. Melkoinen ristiriita vai mitä? Meillä oli aivan ihana tiimi, opin kaikilta muilta tiimiläisiltä valtavasti. Kokkimme olivat aivan huikeita, sekä ruoka että seura olivat mahtavaa. Ja leiriläiset, he olivat kerrassaan ihania pieniä palleroisia.
Mikään leiri ei varmastikaan välty kommelluksilta ja erilaisia ”tilanteita” sattui meidänkin leirillä. Joskus tuli mietittyä, että menikö kaikki nyt ihan oikein, mutta nyt kun tarkastelen leiriä pienen välimatkan päästä, sanoisin että kyllä kaikki meni ihan oikein. Tai jos ei oikein, niin ainakin kaikki päättyi hyvin.
Kronikan kokoaminen oli mielenkiintoista, hauskaa ja aikaa vievää aivan kuten leirin suunnitteleminen ja toteuttaminenkin oli ollut. Tavallaan kronikkaa tehdessä leirin sai käydä ajan kanssa uudelleen läpi. Kelailla että minkälainen appari sitä oli ollut, mikä onnistui ja mikä ei ihan onnistunut. Kronikan tekeminen oli minulle tavallaan purkajaiset ilman muuta tiimiä.
Oudolta tuntuu että nyt kun alan vihdoin olla kiinni kouluarjessa, alkaa ensi leirikesä jo kolkutella ovelle. Heti leirin jälkeen en uskaltanut ajatella ensi kesää mutta nyt uskallan viimein sanoa että olen ehdottomasti mukana, jos se vain on mahdollista.
Leirin tekeminen, siellä oleminen ja siitä palautuminen on joskus vaikeaa. Se vaatii kovasti vastuuta ja minusta tuntuu, että minä olen vasta tänä vuonna alkanut ymmärtämään mitä vastuu on. Veikkaan että vanhemmilleni ajatus minusta vetämässä leiriä oli varmasti hurja.
”Sarako vastuussa muista ihmisistä? Eihän hän pysty pitämään vaatekaappiaankaan järjestyksessä, miten sitten leiriläiset?” Äiti ja isä ovat varmasti ajatelleet. Mutta minäpä tein sen yhdessä muun tiimin kanssa, vedin leirin. Ja nyt olen vihdoin suorittanut kaikki velvollisuuteni leiriä kohtaan, kronikka on nyt nimittäin sekä leiriläisten että tiimin luettavissa. Yritän jatkossa hoitaa myös velvollisuuteni blogia kohtaan paremmin ja olla aktiivisempi. Voisin luetella kasapäin (teko)syitä miksi en ole ehtinyt kirjoittamaan, mutta ehkä säästän teidät niiltä.
Kronikkaa tehdessä aloin väkisin muistella myös omaa leirikesääni. Mieleen tuli monia muistoja siksi olisikin hauskaa kuulla muiden unohtumattomimmista leirimuistoista. Mikä oli se ihan top1 leikki, insidevitsi tai keskustelu? Minusta paras vitsi on ehdottomasti edelleen rakkaus-/hakkaussuhde, norjalainen ja kaislikossa suhisee, harvat ymmärtää mutta se on sitäkin hauskempaa. Miten on teidän muistojen laita?